Keski-Pohjanmaan Balettiopisto on perustettu tammikuussa 1978. Oppilaitos auktorisoitiin vuonna 1994 antamaan tanssitaiteen perusopetusta. Samana vuonna toteutui myös pitkäaikainen haave omista tiloista, kun Balettiopisto pääsi muuttamaan Kokkolan Taidetalokiinteistöön. Kauniit ja asianmukaiset tilat joustolattioineen suunniteltiin ja rakennettiin vanhaan teollisuusrakennukseen. Toiminta ja opetussuunnitelmien toteuttaminen helpottuivat huomattavasti kiinteän toimipisteen ansiosta.
Uuden lain myötä Keski-Pohjanmaan Balettiopisto hyväksyttiin syksyllä 2004 antamaan taiteen perusopetuksen tanssin laajan oppimäärän mukaista opetusta. Ensimmäiset päättötutkinnot suoritettiin perusopintotasolla keväällä 2005 ja syventävissä opinnoissa keväällä 2006.
Keski-Pohjanmaan Balettiopiston oppilaat ovat menestyneet hyvin valtakunnallisissa kilpailuissa ja katselmuksissa tuoden runsaasti palkintoja ja kunniamainintoja. Heistä monet ovat löytäneet myös ammatin tanssin piiristä.
TANSSIKASVATTAJA 2005 -PALKINTO
Balettiopisto sai merkittävää tunnustusta, kun sen perustaja ja rehtori Marita Nieminen palkittiin Suomen tanssioppilaitosten liitto STOPP ry:n valtakunnallisella Tanssikasvattaja 2005 -palkinnolla.
Balettiopisto on historiansa aikana valmistanut useita tanssiteoksia, näistä mainittakoon Tähtimarkat 1984, Prinsessa Ruusunen 1985, West Side Story musikaalin tanssiosuudet 1985 (Karleby Ungdoms Föreningen), Tuhkimo 1986, Lumikki 1987, Tsirikli 1991 (Kuopio Tanssii ja Soi –festivaali), Tsirikli 1993 (15-vuotisjuhlanäytös), Anniina 1995, Prinsessa Ruusunen 1996, Dido & Aeneas oopperan tanssiosuudet 1997 (Keski-Pohjanmaan Konservatorion 30-vuotisjuhla), Prinsessa Ruusunen 1998 (20-vuotisjuhlanäytös), Pähkinänsärkijä 2003 ja 2004, Les Sylphides 2005 ja 2006, Don Quijote Divertissement 2006, Adalminan helmi 2006.
Kuvassa Eleni Pierides ja Johan Pakkanen,
Suomen Kansallisoopperan Balettioppilaitos
Keski-Pohjanmaan Balettiopisto yhteistyössä Suomen Kansallisoopperan Balettioppilaitoksen kanssa.
Pääosissa tanssivat Eleni Pierides prinsseinään Jurij Dementiev (2003) ja Johan Pakkanen (2004), kaikki kolme Suomen Kansallisoopperan Balettioppilaitoksen ammatilliselta osastolta harjoittajanaan Ulrika Hallberg.
Eleni Pierides on Keski-Pohjanmaan Balettiopiston kasvatti.
Muissa tehtävissä tanssivat Balettiopiston omat oppilaat.
Balettiopistossa vierailee vuosittain merkittäviä ansioituneita opettajia pitämässä tunteja ja erikoiskursseja. Vierailijoina vuosien varrella ovat toimineet mm. seuraavat opettajat:
Ilma Adamson, Viro (karakteritanssi); Irina Badajeva, Pietari (kl.baletti); Gusztáv Balázs, Unkari (kansanssi);
Loreen Fajgel, Royal Ballet, Englanti (kl.baletti, repertuaari); Miozzi Fethon, Pietari (kl.baletti);
Ulrika Hallberg, Suomen Kansallisbaletti (kl.baletti, repertuaari); Outi Hassinen, Suomen Kansallisbaletti (kl.baletti);
Suvi Helin, Helsinki (flamenco, MP-Pilates); Mirja-Liisa Herhi, Suomen Kansallisoopperan Balettioppilaitos (kl.baletti);
Niina Hyvärinen, Suomen Kansallisbaletti (tanssin tuntemus); Nita Jokela, Helsinki (kl.baletti);
Michael Kaftanal, Moldova (kl.baletti); Saima Kranig, Estonia Baletti (kl.baletti, repertuaari);
Venla Konttinen, Suomen Kansallisoopperan Balettioppilaitos (kl baletti, repertuaari); Hilppa Kujala, Suomen Kansallisbaletti (kl.baletti); Ilkka Lampi, Suomen Kansallisoopperan Balettioppilaitos (kl.baletti, pas de deux, ym.); Eija Lilja, Suomen Kansallisoopperan Balettioppilaitos (kl.baletti); Liisa Nojonen, Pori (nykytanssi / jazz); Ritva Norkia, Hämeen tanssitaiteen läänintaiteilija; Helen Popova, Moldovan (kl.baletti); Hanna Savolainen, Helsinki (nykytanssi);
Seija Silfverberg, Suomen Kansallisbaletti (kl.baletti, repertuaari, karakteritanssi); Anu Silvennoinen, Tampere (flamenco);
Katri Soini, Helsinki (nykytanssi); Heidi Svartsjö, Åbo Akademi (tanssin historia); Tiina Suhonen, Teatterikorkeakoulu (tanssin historia); Matti Tikkanen, Suomen Kansallisbaletti (kl.baletti); Titta Tunkkari, Helsinki (kl.baletti, nykytanssi);
Sinikka Vainio, Tampere (flamenco).
Yhteistyö ympäröivän taide- ja kulttuurielämän sekä kotien ja muun yhteiskunnan kanssa on tärkeä osa oppilaitoksen toimintaa.
Useista yhteistyötahoista Suomen Kansallisoopperan Balettioppilaitos ja Suomen tanssioppilaitosten liitto STOPP ry ovat vaikuttaneet toimintaamme merkittävällä tavalla vuosien varrella. Olemme saaneet nauttia korkeatasoisista opettajavierailuista, mielenkiintoisista erikoiskursseista ja esiintymisistä niin kotipaikkakunnalla kuin valtakunnallisissa tapahtumissa huipputekijöiden kanssa.
Erityisen tärkeäksi ja mieluisaksi olemme kokeneet yhteistyön vanhusten palvelusektorin kanssa. Nämä yhteiset tapahtumat ovat olleet antoisia myös oppilaillemme.
Tärkeitä yhteistyökumppaneita ja tukijoita ovat olleet myös Kokkolan kaupunki, Keski-Pohjanmaan Konservatorio, Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu, paikalliset peruskoulut ja lukiot sekä toimintaamme tukeneet paikalliset yritykset ja yhdistykset.
MERKITTÄVIÄ YHTEISTYÖPROJEKTEJA
EK-Kokkola kevät 2007, Suomen Kansallisoopperan Balettioppilaitoksen erikoiskoulutusjakson isännöinti 1.-4.3.2007. Projekti sai avustusta ja tukea Kokkolan kaupungilta.
Pähkinänsärkijä 2003 ja 2004 Suomen Kansallisoopperan Balettioppilaitoksen kanssa.
Näytös Tervakartanon vanhusten palvelutalon asukkaille 19.5.2003.
Keski-Pohjanmaan Konservatorion 30-vuotisjuhlan Dido & Aeneas ooppera 1997.
Monivuotinen erikoiskurssitoiminta Suomen Kansallisoopperan Balettioppilaitoksen kanssa Ilkka Lammen johdolla.
© Keski-Pohjanmaan Balettiopisto